Karnevaalihumusta kotiinlähtötunnelmiin

Pari päivää sitten oli ollut tällaista karnevaalihumua. Emäntä ei ottanut minua mukaan, kun pelkäsi että tallaudun jalkoihin.

Lisäksi meteli oli ollut kuulemma niin kova, että olisi pikku koiruuden korvat kuulemma menneet lukkoon.

No enpä tiedä, olisin varmaan kuitenkin pärjännyt. Olisinhan voinut pitää siellä vähän järjestystä niin kuin tein tänään, kun yksi motoristi ajoi taas liian lujaa. Haukahdin niin, että meinas ajaa ojaan. 

Eilen käytiin vielä Petran kanssa kävelyllä. Tassuteltiin reitti, joka kulkee Minilla nimisen kaupunginosan kautta. Tien varressa on kauniita palmuja 

sekä  kaktusistutuksia.

Sieltä on myös hienot näköalat merelle ja golf-kentälle. 

Paluumatkalla ehdin vielä leikkimään meidän 

pihassa yhden koiruuskaverin kanssa.

Emäntä on alkanut puhua kotiin lähdöstä ja juhlisti sitä kuulemma eilen hyvällä viinillä ja mehukkaalla pihvillä. Kaikenlaisia tekosyitä yrittää esittää. 

Minä kyllä taas yritin pitää järjestystä pallolekin  avulla.

Taitaa emäntä olla tosissaan sen kotiinlähdön kanssa, sillä tänään mentiin Annikin kanssa syömään tosi kivaan ravintolaan vähän niinkuin läksiäiset kunniaksi. 

Siellä on kauniita kukkia 

Ja on se sisäterassikin tosi viehättävä.

Totta se on huomenna lähdetään kotiin. Tässä viimeistelen pakkaushommia omalta osaltani. Laukkuni on äkkiä pakattu, sinne laitetaan vain namit. 

Nyt se on kiinni ja odottaa vain lähtöä. Emäntä tuskailee vielä oman laukkunsa kanssa vaikka minä yritän auttaa kaikin tavoin.  On kuulemma liikaa tavaraa ja emäntä sanoi taas saavansa vielä sydärin ennen kuin ollaan kotona. Mikähän se sydäri on, kun emäntä on ollut niin monta kertaa saamassa sydärin myös minun kanssa. Viimeksi se oli toissapäivänä, kun oltiin iltakävelyllä ja minä olin taas löytänyt katukäytävältä herkun. Emäntä näki vain, että minulla on suussa jotain mustaa, joka valuu molemmista suupielistä ulos. Pidin siitä tosi lujaa kiinni, kun emäntä yritti ottaa sitä pois. Se oli kuulemma limainen ja niljakas. Hyvä ettei emäntä huutanut ääneen. Tosiasiassa se oli vain musta kuminen krokotiili, mutta eihän emäntä sitä tiennyt eikä pimeässä nähnyt. En uskaltanut nauraa ääneen, oli emäntä sen verran tuimana. 

Nyt minä olen kuitenkin aika vakavana ja mietin kotiinlähtöä. Joudun varmaan taas siihen kuljetuslaukkuun eikä se ole kivaa. Muistaakseni matka oli aika pitkä... Pitäkäähän koiruusystävät minulle tassua, jotta selviän kunnialla kotiin.