sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Karnevaalimenoa

Eilen oltiin katsomassa karnevaalimenoa Las Palmasin vanhassa kaupunginosassa Veguetassa. Tässä pari kuvaa siitä menosta. Kyllä minulla riitti taas ihmeteltävää. Onneksi emäntä kantoi minua enimmäkseen sylissä, josta tietenkin näin paremmin, mutta se taisi olla myös turvallisuuteni puolesta parasta etten tallautunut jalkoihin.


Turvallisuutta valvoi myös paikallinen palokunta, ensihoito ja poliisi.


Ruokailun jälkeen löysimme vielä näin viehättävän kahvilan.

Tänään oli sitten perrojen karnevaali, jota tässä katselen. Ensin oli pitkästyttävän kauan kaikenlaista laulajaa ja vasta sitten alkoi perrojen pukukilpailu.

Monet katsomonkin perrot oli koristeltu ja emäntä uhkasi tehdä saman minulle ensi vuonna,. No eipä se onnistunut rusetinkaan laitossa, joten voipi jäädä haaveeksi. 



Tässä sitten muutamia kuvia perrojen pukukilpailuun osallistuvista perroista. Oli siinä monenlaista haukkujaa.  Emäntä joutui kuvaamaan perrot screeniltä, joten kuvat eivät ole parhaita mahdollisia. Joidenkin perrojen emännät olivat kyllä satsanneet enemmän omaan pukunsa kuin perronsa.

 





 

Tämä  oli hippi Topi, ei ollut kovin hilpeän näköinen enkä kyllä yhtään ihmettele. 



Tämä ei sitten ole perro, vaan ihmis-macho kummajainen. Täällä nimittäin yllättävän moni ihmis-macho nuoret machot mukaanlukien on pukeutunut  naiseksi karnevaalin aikana. No kaikenlaista sitä pieni koiruus joutuu katsomaan. Säikähti kai tuo emäntäkin tuota näkyä, kun onnistui pudottamaan jonnekin takkinsa, joka oli kyllä vanha ja jo kulahtanut. Ei sitä pahemmin surrut, tuumas että tulipahan tilaa matkalaukkuun, jos vaikka sattuu löytämään vielä jotain tarpeellista ostettavaa. No ainahan minulle voi ostaa leluja ja makoisaa syötävää.

2 kommenttia:

  1. Varmaan upeeta katseltavaa. Hyvä syy ostaa uusi takki kun hävittää vanhan.

    VastaaPoista
  2. Näin vanhaksi oon elänyt ja vasta nyt kuulen ekaa kertaa Perrojen omasta karnevaalista. Ihan mahtavaa! Ja ilman muuta Boris osallistut ensi vuonna pukukilpailuun. Uskon, että voitat sen helposti 👑🎀👑

    VastaaPoista