Ulkoilua ja sen seurauksia

Kolme kertaa päivässä emäntäni laittaa minulle valjaat ja kurailman sattuessa sadetakin päälle. Valjaat kyllä menettelee, mutta tuosta sadetakista en niin välitä. Mutta ei auta... No siis aamulla teemme vain sellaisen asialenkin, jotta saan pisut ja kakat tehtyä. Päivällä sitten reippailemme kunnolla vähintään tunnin lenkin ja sitten vielä illalla kunnon lenkki. Tässä emäntä saa taas hyvää liikuntaa, sillä olen reipas menijä. Lisään sitä emännän liikuntaa vielä sillä, että teen ainakin aamulenkillä vähintään kahdet kakat, jotta emäntä pääsee kumartumaan kaksi kertaa kerätessään niitä kukkoja muovipussiin. Muistakaahan koiruudet tämä.





Pimeällä emäntä laittaa valjaissani olevan valon päälle, jotta esimerkiksi pimeänä ajavat pyöräilijät näkisivät minut ajoissa.

On kyllä muuten sääli, että on niin monia emäntiä ja isäntiä, joiden selkä ei taivu koiruuksiensa kakkojen keräämiseen, vaan ne jätetään keskelle jalkakäytäviä tai muihin vastaaviin paikkoihin. Ei ole kivaa lapsille ei muillekaan ihmisolioille eikä myöskään muille koiruuksille. Täällä Jätkäsaaressa on tosi monia jäykkäselkäisiä, niin että esim. yhtenä päivänä emäntä nimitti Kap Hornin katua kakkakaduksi. Hyi..
Tällä jäykkäselkäisyydellä lisätään koiravihaajien määrää, jotka sitten laittavat koiruuksien tuhoksi lasinsiruja, myrkkyjä ym. ympäristöön. Tuohan on tietenkin raukkamaista, koska kakkakasat eivät ole koiruuksien vika vaan jäykkäselkäisten ajattelemattomien emäntien ja isäntien vika.




Päivälenkillä lenkkeilemme yleensä Ruoholahden kanavan varrella ja siellä on tosi kaunista niin kuin oheisesta kuvasta näkyy.











Aika usein reippailemme myös Kaivopuiston rantaan tai ajamme ratikalla tai metrollla katselemaan uusia maisemia.










Yhtenä päivänä menimme metrolla ensin Kalasatamaan ja sieltä uutta kävelysiltaa pitkin Mustikkamaalle. Sinne tuli Roopekin, joka on emännän ystävän koiruus. Roope on muuten Pipsan velipoika. Roope on kiva koiruus, vaikka emme ole päässeetkään tutustumaan oikein kunnolla. Emännät kyllä tapaavat elokuvien, teattereiden ym. merkeissä, mutta eivät ota meitä koiruuksia mukaan. Kyllä minäkin mielelläni kävisin kaikenlaisissa tapahtumissa, mutta emäntä sanoo ettei niihin koiruudet pääse. On se kumma. Onneksi terasseille pääsee, paitsi Kappelin.  Stockmannin kahviloihinkin pääsi ennen, mutta ei enää. Ehdotankin, että suurempiin kahviloihin ym. vastaaviin paikkoihin  laitettaisiin  nurkkauksia, joihon hyvin käyttäytyvät koratkin pääsisivät. Kaivopuistossa on onneksi Caruselli, jonne koiruudet ovat tervetulleita.

Pari päivää sitten ajelimme ratikalla katsomaan Espan ja Aleksin joulukatuja. Varsinkin Espa on tosi kaunis. Kuvassa näkyy kuusi ja porot, jotka valaisevat ihan Espna keskellä.

Joskus tuntuu siltä, että emäntä ei osaa minua kunnolla taluttaa ja tällöin minun täytyy ottaa itse kiinni hihnasta ja taluttaa meitä eteenpäin.

Ovat kurjia nuo kurakelit. Nimittäin kun tulemme kävelyltä, emäntä tarttuu valjaista kiinni ja nostaa minut lavuaariin suihkuttamista varten. On se vähän nöyryyttävää. Tassut pestään joka ulkoilun jälkeen, sillä emännän mukaan täällä on niin pölyistä. Kaiken lisäksi minut shampoo- pestään kerran viikossa ja sitten vielä joutuu kestämään sen, että turkki kuivataan selliasella kovaa ääntä pitävällä puhurilla.

Ja sitten on vielä nuo joka aamuiset hoitotoimenpiteet, jotka koiruuden täytyy kestää. Emäntä nostaa minut hoitoalustalle ja kampaa turkin joka paikasta. Lisäksi emäntä tutkii korvat, hampaat ja ties mitä. Kampaaminen on kyllä aika mukavaa, mutta ei sitäkään pidä emännälle liian helpoksi tehdä - täytyy siinä vähän pyöriä ja pelehtiä. Muista hommista en niinkään pidä. Kynsien leikkuussa emäntä on jo luovuttanut. Vie minut tarvittaessa Dogroomiin, jossa kivat tytöt sitten leikkaa kynteni ja siellä ei rimpuilu auta.




Tästäpä tulikin pitkä juttu. Seuraavasta jutusta en tiedä sanoa. Olen kaikesta kiireestä ja muusta aavistanut, että olemme emännän kanssa lähdössä pitkäksi aikaa jonnekin lämpimään pois tästä Helsingin pimeästä ja sateisesta talvesta. Minulla on kuulemma edessä pitkä lentomatka sellaisessa kuljetuslaukussa, hirvittää jo etukäteen.
Jatkan juttuja sitten sieltä jostakin joskus, jos emäntä saa tekniikan toimimaan. iPadilla ei ole kuulemma kovin helppo tätä blogia kirjoittaa.