perjantai 18. marraskuuta 2016

Tavallista arkipäivää





Tänään on ollut edellisiin draamoihin verrattuna varsin leppoisa päivä. Herättelin emännän noin seitsemän aikaan, kun piti päästä ulos. Ensin autoin emäntää pukeutumaan kuten tavallista. Esimerkiksi sukat menee paremmin ja suorempana  jalkaan, jos minä pidän teräosasta lujasti kiinni. Samoin on houssujen laita, eihän niihin menisi jalkakaan, jos en avustaisi lahkeitten kanssa. No aamuisin käymme yleensä lyhyemmän lenkin, kun on niin pimeääkin ja aamun askareet odottavat kotona. On se niin harmi, kun se kaunis lumi sulas pois ja nyt on niin kuraista, että sadetakkia tarvitaan. Aamiaiseksi söin taas broilerin kurkkua ja jauhenlihaa, johon emäntä sekoittaa vähän öljyä, kun iho pakkaa muuten kuivumaan. Tämän jälkeen leikin omia leikkejäni, jota en tehnyt oikeastaan ollenkaan silloin kun oli vain tytöt mielessä.


Leluni ovat yleensä aamuisin Grand Hotellissani, mutta päivän mittaan kuljettelen niite kyllä matolle, jotta emännällä olisi taas illalla liikuntaa- autan kyllä emäntää lelujen järjestelyssä.

Välillä käyn emännän sylissä hellittävänä tai katselen ulos ikkunasta. Emäntä tilasi minulle tuon valkoisen pallin, jotta yllän ikkunaan ja voin tarkkailla muiden koiruuksien elämää. Täällä Jätkäsaaressa on tosi paljon eri kokoisia ja näköisiä koiruuksia. Monta hyvää kaveria.












Mutta kaikista mieluiten leikin pallolla. Eli emäntä heittää ja minä haen. Siihen saa kulumaan paljon aikaa. Ja jos vähänkin huomaan, että emäntä istuu telkkarituoliinsa, niin pallo on heti esillä. Ei sitä niin vain laiskana TV:n edessä istuta.




1 kommentti:

  1. Kuule Boris, onkohan nyt vihdoin keksitty oikea ikiliikkuja?! Kun luin päiväkirjaasi niin jostain syystä tämä tuli mieleeni...hih hiii. Anna mammalle kuitenkin edes päivätorkut rauhassa, jookos, please.

    VastaaPoista