
jossa saattoi kaivaa kuoppia

Oli kyllä kurjaa, kun Pipsa joutui olemaan kiinni juoksunarussa, Pipsa kun karkasi heti tilaisuuden tullen naapuriin tervehtimään koiruuksia ja tekemään muuta luvatonta. Ei saanut Pipsa emännältään esim. kehuja, kun kävi naapurissa kierimässä hevosen lannassa oikein sydämensä halusta. Nuo ihmisoliot ei sitten ollenkaan ymmärrä meitä koiruuksia.
Mökillä oli myös kiva nukkua peiton alla, kun emännän nukkumamökissä ei ole lämmitystä ja kesä huomioon ottaen mökissä saattoi olla kivan viileää.
Mökillä oli kyllä mahtavaa ja kaunista. Tässä saunarakennusta ja järveä. Pitkä matkahan sinne mökille oli, mutta kyllä sinne kannatti matkustaa. Kelitkin on emännän mukaan olleet monena kesänä siellä paremmat kuin Helsingissä.
Parasta mökillä oli kuitenkin Pipsa ja kaikki Pipsan kaverit sekä Pipsan haukkukoulu. Pipsa osaa nimittäin vahtimisen taidon ja se vahtiminenhan ilmaistaan haukkumalla niin kuin me kaikki koiruudet tiedämme. Tosin minä olin vielä niin nuori etten vahtimista vielä osannut mökille mentäessä, mutta kyllä minä opin. Kaikkea, mikä vähänkin uhkasi mökin pihapiiriä oli se sitten mökillä vierailevat ihmisoliot, muut koiruudet, porot, kissat tai mikä ikinä liikkuikin ja minkä vain koiruudet saattoivat havaita, piti haukkua. Lisäksi piti seurustella lähistöllä asuvien koiruuksien kanssa ja mitenkäs se muuten tehtäisiin kuin haukkumalla. Haukkuminenhan on koiruuksien kieli ja sitä ei ainakaan emäntä tunnu ymmärtävän.

No ihana mökkielämäkin loppui aikanaan ja palattiin kotiin. Ja tämä siitä sitten seuras. Emäntä alkoi erityisen paljon komentaa haukkumisesta, sitä ei olisi saanut enää tehdä. Apua, miten minä sitten ilmaisisin itseäni. En olisi saanut enää komentaa emäntää enkä vieraita haukkumalla enkä haukkua, kun vieraita tulee jne. Mitä koiranelämää se olisi. Tässä asiassa en kyllä oikein uskonut emäntää ja monesti löysinkin itseni kylppäristä kuulemma opettelemassa tapoja. Kaikki meni hyvin eli haukuin aina silloin tällöin kun pidin sitä tarpeellisena, en kylläkään kovin usein, aina siihen asti kunnes tapasimme taas kerran kaverini Manu-koiruuden ja Manun emännän ja isännän. Ja nuo mokomat, ei siis tietenkään Manu, menivät kertomaan emännälle keinon, jolla haukkumisen saisi loppumaan- Manulla oli jo kokemuksia. Yksinkertainen konsti, laitetaan tölkkiin muutama iso ruuvi tai vastaava ja suljetaan teipillä. Sitten kun koiruus haukkuu niin ravistetaan tölkkiä. Naureskelin hieman ja ajattelin, että kaikenlaista nuo ihmisoliot yrittävätkin. Mutta totuus oli aika karvas. Kun emäntä ensimmäistä kertaa ravisteli tuota rakentamaansa tölkkihökötystä, niin kuulohan siinä meinasi mennä. Meteli oli niin kamala, että ei kyllä tehnyt enää mieli haukkua. Nyt emäntä pitää tuota tölkkirakennelmaansa aina saatavilla ja jos yritän haukkua
niin korvissa tuntuu. Tässä asiassa piti siis ainakin toistaiseksi luovuttaa taistelu emännän hyväksi enkä siis viitsi enää haukkua kotona kuin nimeksi joskus pari haukahdusta. Odotan kyllä taas ensi kesää ja Pipsan seuraa...
Kuvassa olemme Manun kanssa koirapuistossa.
Vai mökkielämä on sinusta kivaa. Oletko jo tietoinen että olet useaksi kuukaudeksi lähdössä "kylmästä lämpimään". Emäntä ei varmaa uskalla sulle keroa että siellä on tosi kuumaa. No uusia kavereita siellä varmaan löytyy.
VastaaPoistaVoi miten ihana mansikkapaikka tuo teidän mökki on! Sulla on ollut siellä taatusti unohtumattoman hauskaa. Ja paaaaaaljon haukuttavaa.kpita kuitenkin vähän pistää sordiinoa päälle ettei mammalta pala päreet ja ettet saa porttikieltoa mökille.
VastaaPoista