16.11 järjestettiin Clarion hotellissa koiruuksille ilta. Siellä oli tarjolla kaikenlaista hyvää ruokaa ja koiruuksien olutta, kanan makuista.
Maistoin tietenkin kaikkea, mitä oli tarjolla.
Siellä esiteltiin myös suunnitelmia, joita on tehty koiruuksia varten. Ei ole kovin kyllä paljon ajateltu. Jätkäsaaressa on nyt 400 koiruutta ja vuonna 2025 pitäisi olla sitten peräti 1400. On aika paljon. Koirapuistoja on suunniteltu maksimissaakin vain kolme. Onneksi kuitenkin ensi vuonna valmistuu pienten koiruuksien puisto. Pääsenpähän sinne sitten tapaamaan kavereita kunhan täältä kotiuduin
Tässä on sitten lähikuva koiruusoluesta, joka tulee Belgiasta asti. Täytyy sanoa, että emännän olut maistuu paremmalta, sitä ei vain minulle jostain syystä anneta, ihmettelen kyllä kovasti asiaa. Tässä vaiheessa muuten meinaa emännältä mennä pinna, kun kuvat ja tekstit hyppii miten sattuu. Ei ole tätä bloggeri ohjelmaa tehty iPadlle.
Ehdittiin24.11käydä katsomassa Mannerheimintien jouluvalojakin. Oli kyllä hienot ja minä sain taas matkustaa ratikalla. Eipä silti ratikalla me matkustetaan lähes päivittäin jonnekin päin.
Sain Miralta ja Atelta joululahjankin läksiäisiksi ja näin aika paljon vaivaa sen avaamisessa. Siellä oli kiva vinkuva tipu, jonka tietenkin laitoin paistiksi niin kuin kuvista voitte nähdä. Mira ja Atte on tosi kivoja naapureita, jotka hoitaa minua mielellään, kun emäntä menee omia sellaisia menojaan, jonne ei voi ottaa minua mukaan.
Olen muuten oppinut pyyhkimään tassuni porraskäytävän mattoon, kun tullaan sisälle. Eikös ole vauhdikkaan näköistä. Teen tämän tietenkin siksi, että saan makupalan , kun tassut on pyyhitty. Aika usein pyyhin tassut kolme kertaa, se nimittäin tietää kolmea makupalaa. Mitäpä sitä ei herkkujen eteen tekisi.
Ja sitten oli turkin leikkuun aika, nimittäin kahden päivän päästä eli 1.12 lähdetään reissuun. Kyllä minua hirvittää se pitkä lentomatka. Seuraavassa kuvassa järjestelen kuitenkin kuljetuslaukkuani ja sitä seuraavassa kuvassa olenkin sitten jo lentokentällä. Ja nyt meni emännältä pinna tämän blogiohjrlman kanssa eli seuraavaan kertaan ehkä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti