lauantai 16. joulukuuta 2017

Joulun odotusta Las Palmasissa













Jouluun on enää viikko- ajatelkaa koiruudet kuinka aika menee nopeasti. Täällä on kaunista joulukatua ym. niin kuin vuosi sitten. On sitä kiva ihastella iltatassutuksella.





Tämä näkymä on meidän rannalta konserttitalolle päin iltaisin.









Jouluksi on myös tehty hienoja hiekkaveistoksia Canterasin rantaan. Emäntä kävi niitä katsomassa ystävänsä Ritvan kanssa, joka oli meillä täällä pari yötä. On se Ritva kyllä kiva, olis voinu  olla pitempäänkin. Niin ja minuahan ei tuonne rannalle saa ottaa- on se kummallista vai mitä koiruudet.



Tässä sitten vastakohtaa joulunäkymille puutarhakaupunki osassa, jossa tallustelimme emännän kanssa yhtenä päivänä. On siellä kaunista.


Joulutonttukin oli ehtinyt sinne kiipeilemään, onneksi ei ole vielä täällä meillä asti. Mitähän se sanois vaikka siitä että laitoin taas yhden uuden sammmakon paistiksi. No kyllä tontunkin pitää ymmärtää, että se on koiruuksien työtä. 




Tässä vielä kuva vanhasta kaupungista, jossa kävimme Annikin ja Ritvan kanssa. Siellä on kyllä kiva tassutella. Nyt jatkan unia, sillä tänään on vähän sateinen päivä, joten ei varmaan tassutella kovin pitkiä matkoja. 


3 kommenttia:

  1. Kylläpä oot koiruus ottanut upeita jouluisia kuvia. Terkkuja emännälle. Kerro sille että vaikka vähän tuulee niin voi aamu-uinnilla käydä. Rakkaita jouluisia terkkuja räntäsuomesta.

    VastaaPoista
  2. Hola Boris! Hablas espanol ya? Que has hecho hoy? Me gusta mucho leer de tu vida en Las Palmas. Eres muy simpatico!

    VastaaPoista