maanantai 25. joulukuuta 2017

Joulu 2017











Nyt alkaa sitten joulu olla ohi, sillä täällähän ei Tapaninpäivää vietetä. Tällä kortilla toivotamme tänä vuonna koiruuksille ja ihmisolioille Hyvää Joulua. Tuossa alemmassa kuvassa Tiian ja Tuomaksen koiruudet puolestaan toivottavat hyvää joulua. On ne aika isoja vai mitä?








Tämä koiruus on aina tässä meidän pihapiirissä vapaana, kun sen emäntä pitää tuossa vieressä pientä mercadoa. Oli vähän nolona tuosta punaisesta myssystä, onneksi emäntä ei ole sellaista minulle kehittänyt, vaikka kinkkikaupat on niitä täynnä.



Tämä on sitten tarina, josta ei eilen sopinut emännälle edes mainita. Emäntä nimittäin toi Suomesta asti palan lanttua, josta oli tarkoitus tehdä lattupaistosta joulupöytään, täällä kun ei ole uuneja  kaikissa asunnoissa.  No alku näytti ja maistui hyvältä. Sitten emäntä ajatteli jättää sen hiljalleen hautumaan levylle ja mennä itse hetkeksi lepäämään. Emäntä on nimittäin saanut aikamoisen kuumeflunssan, joutui käymään lääkärilläkin, joka oli kuulemma ollut oikein eye candy. En kyllä tiedä mitä se tarkoittaa. No väsynyt kun oli, niin nukahti ja minä sen sitten herätin, kun alkoi tulla kummallista hajua. Emännältä pääsi kyllä muutamia sanoja,joita ei voi julkaista, kun hän näki lanttupaistoksen lopputuloksen. Kyllä me sitten myöhemmin naurettiin koko jutulle




Joulupöydästä tuli loppujen lopuksi ihan hieno kaikkine kaloineen ja kinkkuineen. Sain minäkin osani ja vähän enemmänkin, kun ei emännälle oikein maistunut. Alemmassa kuvassa odottelen kärsimättömänä lahjojen jakamista. Suurin osa oli tietenkin minulle, koska olen ollut niin kiltti koira. Paras lahja oli laulava papukaija, jonka emäntä laittaa yöksi sellaiseen paikkaan, josta minä en sitä saa. En ymmärrä miksi, koska papukaijalla on ihan kiva ääni.



Täällä voi sitten nähdä mitä vain vai oletteko ennen nähneet  joulupukkeja suppaamassa. 
Tämän joulutarinan lopuksi haluamme emännän kanssa kiittää Annikkia. Annikki on nimitttäin tassuttanut minut ulkona ja käynyt meille kaupassa sekä opastanut emännän lääkäriin, kun emäntä ei ole jaksanut tehdä mitään ja lisäksi Annikin kanssa on ollut tosi mukava viettää joulua.

1 kommentti:

  1. Ompa koiruudella ollut vaihteleva joulu. Onneksi herätut emännän ettei koko asunto kärventynyt lanttulaatikon takia. Vauhdikkaita päiviä sinne lämpöön.
    Emäntä varmaan haluaa uudelleen lääkärille, ainakin ”lopputarkadtukseen”.

    VastaaPoista