maanantai 5. joulukuuta 2016

Matkalla tuntemattomaan

No minut siis sullottiin siihen kuljetuslaukkuun ja laitettiin autoon, joka vei meidät lentokentälle. Siellä vielä pääsin jaloittelemaan, mutta sitten seurasi piiitkä aika kopissa, siis tuossa mustassa laukussa, josta kyllä näki kolmesta kyljestä ympäristöä. Koppi sai kyllä nousuja ja laskuja lukuunottamatta olla emännän ja Ritvan välisellä penkillä ja kerran emäntä sai ottaa minut pois kopista lentoemäntien tiloissa. Muuten sitten emäntä kyllä lohdutteli minua kädellään ja juotti minua kädestä.   Yritin minä tietenkin tunkea myös kuonoa ulos aina välillä. Oli se lentomatka kyllä tosi uuvuttavaa ja melu oli tosi peloittavaa, mutta olen ylpeä itsestäni, kun selvisin siitä kaikesta ilman isompia traumoja. Emäntä ei olisi kyllä selvinnyt ilman Ritvan apua, koska jonkunhan piti pitää matkatavaroista ym. huolta, kun minua hoidettiin. Ritva on yksi emännän ystävistä ja hän tuli saattamaan meidät tänne Las Palmasiin, sinne me nimittäin päädyttiin. Sitä paitsi Ritvakin tarvitsee liikuntaa ja saa sitä esim. pallon heittämisestä, minun ulkoiluttamisesta jne.







1 kommentti: