Yhtenä päivänä lähdettiin sitten Suomikerhon mukana Juan Pablo II puistoon. Oli se kyllä kaunis vaikka ei minua päästetykään tervehtimään noita mustia joutsenia. Olikohan ne joku tervannut, kun yleensä joutsenet on valkoisia. Matka puistoon ja takaisin oli kyllä aika pitkä yhteensä yli 10 km, joten kyllä tassut oli kovilla. Ylämäkeä oli paljon ja kun porukkaakin oli melkoisesti, oli minulla täys työ pitää kaikki kasassa ja vetää koko letkaa. Enhän voinut antaa kenenkään tassutella edelläni. Saipahan emäntäkin välillä juosta.
Tämä kuva on Trianasta, jossa kävimme ostoksilla ja syömässä.
Seuraavat kuvat ovat sitten retkeltä, jonne emäntä lähti Ritvan ja Soilen kanssa. Minua ei otettu mukaan, mutta sain viettää kivan päivän Aikun kanssa. Olivat menneet Teldeen ja sieltä Vecindarioon shoppailemaan. Ihmettelen kyllä mihin laukkuun emäntä saa kaiken mahtumaan, kun sitten joskus lähdemme kotiin. Kai se muistaa, että minutkin täytyy kantaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti