Kyllä minä sen lentomatkan jälkeen olin aika uupunut ja lisäksi olen tosi nolo siitä, että hieno turkkini taas vietiin. En kyllä halua tällä turkilla liikkua oikein missään.
Tuo koira ikkunassa tervehti kovaan ääneen yhtenä päivänä.
Kyllä minä kuitenkin suostun nukkumaan emännän kainalossa turkista huolimatta.
Tässä minua saatellaan Farrayn aukiolle. Huomaattehan, että tassuni lepäävät Aikun kädellä. Aikku on kyllä kiva, ottaa minut aina ensin huomioon ja sitten vasta muut.
Emäntä ei jaksa minua aina vetää perässään, koska en edelleenkään nolouttani halua kovin tassutella, joten
pääsen aina laukustani katselemaan maisemia. Näissä kahdessa alimmassa kuvassa olemme jäätelöllä rantabulevardilla ja siellähän koiruudet ei saa muutenkaan tassutella. Katsotaan nyt sitten milloin annan emännälle anteeksi tämän trimmauksen ja lopetan murjotuksen ja alan käyttäytyä kuten ennen. Saapahan emäntä Ja
vähän ajatella ennen kuin vie minut seuraavan kerran turkin kynimiseen.
Nyt sillä meni pinna, kun tämä ohjelma kirjoittelee sanoja minne sattuu. Vika on siis ohjelmassa eikä emäntäsihteerissäni, kun noita ylimääräisiä kirjaimia ja sanoja on väärissä paikoissa. Jatketaan taas toisen kerran
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti