lauantai 30. syyskuuta 2017

Syyskuu 2017




Kuukausi on taas vierähtänyt. On tuo emäntä niin kiireinen ettei ehdi enää useammin toimia sihteerinäni. Syyskuu aloitettiin laittamalla emännän hiukset kuntoon. Minä annoin ohjeita kampausviitan alta, jotteivat  emännän karvat sekoittuneet omiini.










Sitten osallistuttiin rotuloirakävelyyn Töölönlahden ympäri. Rotukoirakävelyllä hankitaan rahaa palvelukoiratoimintaa varten eli hyväntekeväisyyttä oltiin tekemässä. 













Oltiin siellä Martta-koiruuden ja hänen emäntänsä kanssa. Saatiin tuollaiset hienot ruusukkeet, joka tietenkin tällaiselle macholle olisi voinut olla sininen.











Clarion hotellin eteen ilmestyi aika monta hyljettä eri taiteilijoiden pukemina. Niitä voi esim. firmat ostaa toimitilojensa eteen merkiksi siitä, että ovat osallistuneet Itämeren suojeluun.




Niitä kannattaa kyllä käydä katsomassa, ovat niin upeita.











Tässä emäntä ehdottaa minulle trimmaukseen menoa. Yritän kyllä viestittää ettei tarvis, kun olen niin hieno, mutta ei auttanut, Dogroomiin mentiin ja tällainen minusta tuli tällä kertaa. No turkkihan kasvaa...





Sitten koitti syyskuun 10. päivä ja Marjukka ja Kalle tulivat hakemaan minut sinne kotiinsa Vihtiin viikoksi. Tarvitsivat nimittäin taas stressihoitoa. Sillä aikaa emäntä oli livahtanut ystäviensä kanssa Baijeri-Tiroli kiertomatkalle, josta laitan tähän muutamia kuvia. Tässä syövät jollakin laivalla weisswurstia ja brezeliä sekä juovat taas tuota ruskeaa juomaa.









Tämä kuva on Andechsin  kauniista luostarikirkosta. Onhan se upea romantiikka-ajan koristeluineen. Baijerissa kuulemma ovat.








Talot olivat hienosti koristeltuja. Tämä on Kaufbeurenin vanhin talo.







Tässä on sitten Neuschwansteinin linna, jota on käytetty esikuvana Prinsessa Ruususen linnassa.


Kauniita koristeluja









Tässä on Innsbruckin kuuluisa kultainen katto.











Maailman viidenneksi korkeimmat ja Euroopan korkeimmat putoukset olivat nähneet Hohe Tauernin kansallispuistossa. Onhan upeaa.






Salzburgin kaupungissa oli ollut viehättävä katu, jossa jokaisella liikkeenpitäjällä oli oma koristeltu kyltti. Emäntä valitteli sitä, että olivat Salzburgissa sunnuntaina, joten kaupat olivat kiinni. Olisi vain iloinen, että rahat säästyivät.










Upeita alppimaisemia lumihuippuineen. Kyllä minäkin olisin tuolla matkalla viihtynyt, mutta sitten Marjukka ja Kalle eivät olisi saaneet hoitoa.







Oli se emäntä onneksi vähän päässyt kauppoihin, jotta oli voinut ostaa minulle vähän tuliaisia. Tässä uusi pallo. Kyllä se menettelee, mutta vanha on se paras.







Yöleluksi sain Nallukan. Se nukkuu minun vieressä nykyään. Onpahan turvallinen olo.





Syyskuun loppupuolella piti pitää vielä rapukutsut. Tässä on meidän kattama pöytä ennen vieraiden tuloa. Ei se kyllä enää näin hieno ollut vieraiden poistuessa. Sitä ei kyllä viitsitty kuvata.








Tässä olemme emännän kanssa valmiina ottamaan vieraat vastaan.



Kutsuille tulikin yllätysvieras, nimittäin kahdeksan viikon ikäinen Kettu-koiruus sakemanni rodultaan. Ensin en kyllä välittänyt siitä yhtään ja olin sitä mieltä ettei kutsumatta tarvitsisi tulla. Mutta kyllä Kettu olikin tosi kiva ja sen kanssa leikittiin paljon. Vahinko etten voi liittää tähän meidän leikeistä otettuja videopätkiä. Niistä olisitten nähneet vauhdin paremmin.









Tässä olen selättänyt Ketun alleni.








Emäntä onnistui pitämään meidät molemmat sylissä kuvauksen ajan. Kyllä me ollaan söpöjä koiruuksia vai mitä.





Kaikkiha jo tiedätte, että rakastan ratikalla matkustamista. Yhtenä päivänä mentiin näin kauniisti koristellulla ratikalla. Mainostahan se oli, mutta kaunista.









Eilen  perjantaina  kuukauden lopuksi käytiin Kauppatorilla lätyllä ja kahvilla ja samalla nähtiin Espalla komeaa ruskaloistoa. Ratikalla mentiin niinkuin alemmasta kuvasta ilmenee ja kotiin sitten käveltiin. Kyllä aika menee nopeasti. Emäntä tuossa kertoili, että kahden kuukauden kuluttua lähdetään taas Las Palmasiin. Hohhoijaa, pitääkö minun taas kestää ne lennot- Apua